Nuorten aluekilpailu suunnistetaan tänä vuonna Yltöisten maastossa. Maasto on perinteistä varsinaissuomalaista talousmetsää, jonka kulkukelpoisuus on varsin hyvä. Alueella on myös tiheämpiä alueita, jotka pienimmätkin suunnistajat saavat kierrettyä polkuja pitkin. Maasto rajoittuu teihin oikeastaan jokaisessa ilmansuunnassa, joten suurta eksymisen vaaraa ei ole.

Ratamestari Milja Väätäjä on laatinut mielestäni erinomaiset radat, jotka hyödyntävät pienen maastoalueen täysimääräisesti. Radoilla mitataan sekä reitinvalinta- että rastinottotaitoja – turvallisuutta kuitenkaan unohtamatta. Nastarien alle löytyy runsaasti polkuja ja teitä, joten suunnistajat tarvitsevat myös vikkeliä jalkoja. Vanhimmat suunnistajat pääsevät myös kiipeämään parin suuremman mäen yli.

Kartan mittakaavaksi on valittu 1:7500 ja käyräväliksi 5 metriä. Kartta on mielestäni tasalaatuinen ja siihen on tehty vielä viime hetken täydennyksiä kevään mittaan.

Olen varma siitä, että RastiPiikkiön rutinoituneet kilpailunjärjestäjät järjestävät jälleen kerran onnistuneet kisat!

Onnea kisaan kaikille suunnistajille ja aurinkoista kilpailumieltä hienon lajin parissa!

 

Kilpailun valvoja

Mikko Ääri

Turun Metsänkävijät