RastiPiikkiön lasten- ja nuorten toimintaa usean vuoden ajan vetänyt Joanna Lintula luopuu vetovastuusta jatkaen edelleen lasten ja nuorten ohjaajana toiminnassa mukana.
Uudeksi lasten- ja nuorten toiminnan sekä nuorisojaoston vetäjäksi on nimitetty Aada Vataa, joka on itsekin aikoinaan käynyt RastiPiikkiön suunnistuskoulua.
Haastattelimme hänen tämän hetken kuulumisia sekä kyselimme, mitkä ovat hänen ajatuksensa uudessa tehtävässä aloittaessaan.
Aadan suunnistuskoulutaival alkoi 5-vuotiaana ja se jatkui noin 13-vuotiaaksi asti. Viikoittaisen suunnistuskouluharjoituksen ohella hän osallistui innokkaasti myös lasten ja nuorten kisoihin. ”Suunnistuskouluajan jälkeen tuli käytyä vielä viikkorasteilla, mutta ihan viime vuosina ykkösharrastuksena on ollut ju-jutsu”, Aada kertoo harrastustaustastaan. Noin 10 vuoden ikäisenä hän tutustui ju-jutsuun, mikä sitten veikin mennessään niin, ettei myöhemmin enää oikein muille harrastuksille ollut aikaa. ”Olen itsekin osallistunut ju-jutsu -kilpailuihin, mutta viime vuosina olen oman treenaamisen ohella keskittynyt erityisesti eri-ikäisten lasten ryhmien ohjaamiseen.” Kokemusta lasten ohjaamisesta Aadalle on kertynyt myös partiotoiminnassa.
Mukavista suunnistuskouluajan muistoista kysyttäessä ensimmäisenä mieleen tulivat seuran omat leirit: ”Ne olivat kaikki tosi kivoja, kun tehtiin yhdessä isolla porukalla kaikkea kivaa”, Aada muistelee. Erityisesti on mieleen jäänyt ihan ensimmäinen suunnistusleiri Teijossa. ”Siellä tehtiin järven rannalla merenneito -hiekkapatsaita,” Aada naurahtaa muistellessaan ensimmäistä leirikokemustaan, ”lisäksi se taisi olla elämäni ensimmäinen leiri, jonne osallistuin ilman omia vanhempia”. Myös leirit Vampulan hiihtomajalla olivat aina odotettuja tapahtumia. Muita erityisen hyvin mieleenpainuvia suunnistustapahtumia ovat olleet Kainuun rastiviikko v. 2013 ja samassa yhteydessä käydyt suunnistuksen MM-kisat, joita pääsi seuraamaan. Myös valtakunnalliset lasten ja nuorten Leimaus -leirit ovat olleet kivoja tapahtumia.
Suunnistuksessa Aadaa kiehtoo sen haasteellisuus: ”Tässä lajissa ei koskaan tule valmiiksi, sillä aina riittää uusia haasteita”. Lopuksi kysyimme Aadalta, miten hän haluaa uudessa tehtävässään kehittää RastiPiikkiön lasten- ja nuorten toimintaa: ”Olisi hienoa saada mukaan toimintaan lisää myös yli 10-vuotiaita lapsia ja kehittää toimintaa niin, että heidän motivaationsa säilyisi. Sopivien ratojen tekeminen eri-ikäisille ja -tasoisille jokaiselle harjoituskerralle on iso haaste. ”
Ennen suunnistuskoulukauden alkua Aadalla on edessä kevään ylioppilaskirjoitukset. Tulevaisuuden toiveena hänellä on opiskella luokanopettajaksi. ”Suunnistuskoulun koordinoimisesta ja ohjaajana toimimisesta on ehdottomasti hyötyä myös tulevassa ammatissa”, Aada pohtii.
Toivotamme Aadalle intoa ja menestystä uudessa tehtävässä!
Yksin ei seuran nuorisotoimintaa kuitenkann pysty järjestämään, joten mikäli koet kiinnostusta lasten- ja nuorten toimintaa kohtaan, olethan yhteydessä Aadaan ja kerro halukkuudestasi tulla mukaan toiminnan järjestämiseen.